Hyppy tuntemattomaan / Leap in the Dark

AAAPUVA. Laastari on repäisty. Noviisi on tönäisty alas kielekkeeltä. Ummikkoa on läpsäisty kämmenellä poskeen. Olen päättänyt hypätä suureen valtamereen, jossa kalojen tilalla on joukko tavallisia ihmisiä, ammattilaisia, harrastajia ja rakastajia, joiden rakkauden kohteena on kauneus. Kauneus, jota ihannoidaan, ja jonka määrää yritetään lisätä kaikin keinoin, keinoja kaihtelematta. Värikkäiden korallien tilalla on koko kosmetiikkateollisuuden kirjo, meikeistä muotovaahtoon, voiteista hoitonesteisiin, kuorinnasta nyppimiseen. Laivat kuvastavat teollisuuden jättiläisiä, jotka pyörittävät kosmetiikan maailmankaikkeutta. Tänne minä hyppäsin.

Benefit Dandelion Twinkle

Rakastan kauneutta, kaikissa sen muodoissa. Kauneutta on kaikkialla, ja usein emme valitettavasti näe sen olemassaoloa. Pyrimme lisäämään kauneutta, varsinkin itsessämme. Minä olen yksi niistä. Kauneus on jotain, mitä ihannoin päivittäin. Rakastan kosmetiikkaa ja meikkejä, seuraan useita kauneudenalan ammattilaisten kirjoittamia blogeja ja tuottamia youtube-kanavia. Ammennan tietoa, mielipiteitä ja swatcheja, ja unelmoin uusista trendeistä ja tuotteista. Erityisesti rakastan meikkaamista. En edes kehtaa ajatella, paljonko olen sijoittanut siihen 😀 Ehkäpä tässä oli syy, miksi läksin tälle blogi-tielle.

Tässä blogissa tulen puhumaan kauneuteen liittyvistä asioista, kokeilemaan ja arvostelemaan kauneuteen liittyviä tuotteita, ja ehkäpä jopa innostun tekemään meikkitutoriaaleja. Aika näyttää. Tein tämän itseäni varten, jotta voisin kirjoittaa mielipiteistäni ja kokemuksistani kauneuden saralla. Tein tämän teitä varten, jotta voisin jakaa kokemukseni tuotteista ja tekniikoista.

Benefit Dandelion Twinkle 2

Tervetuloa lukemaan!

HELP. The feeling when someone pushes you out of the edge. Or slaps in your face. I’ve decided to jump in the dark sea, where all the professionals, the fanciers and the lovers swim like fishes through the flow and whirl to find their true love – beauty. The beauty, which reminds the legendary mermaids from the childhood tales: Turn every rock to find them, then dandle and keep them. All the corals and algae represent as the material side of the beauty from makeup to mousse, from balms to essences, from scrubs to plucking. The ocean ships represent as the well-known company-giants who rule the beauty industry. This is the place I jumped. Got to watch out the sharks 😉

I love beauty, in it’s all forms. Although the beauty is everywhere and in everyone, we still keep seeking it. I’m one of them. I glorify the beauty everyday. I love cosmetics and makeup, and I follow frequently posts by professional beauty bloggers and videos by Youtube stars. Especially, I love to make up. I would not dare to think the money I’ve put in it 😀 Maybe this is the reason I started this journey.

This blog will be beauty-related (obviously) consisting of product reveals and reviews, and maybe, MAYBE, makeup tutorials. Only time can tell. I created this blog  for myself to share my knowledge and experiences on beauty. I created this blog for you to share some tips and tricks about the products and techniques.

I hope you’ll enjoy! Welcome to my blog!

JS

 

One thought on “Hyppy tuntemattomaan / Leap in the Dark”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s